Koirarotujen hintavertailu

Koirien hinnat vaihtelevat suuresti sen mukaan, mistä rodusta on kyse. Sekarotuiset koirat ovat normaalisti huomattavasti edullisempia kuin rotukoirat, mutta Suomessa edullisimpia rotuja saa käytännössä samalla hinnalla kuin sekarotuisen. Harvinaisuus, koiran koko, sijainti, nartun pentueen koko ja yksittäisten koirien menestys vaikuttaa merkittävästi siihen, miten paljon nuorista pennuista tai jo muutaman vuoden varttuneista rotukoirista pyydetään.

Huomioitavaa on myös viime aikoina muuttunut suuntaus, kun kysyntä on lisännyt merkittävästi sekarotuisten koirien hintaa ainakin kolmellakymmenellä prosentilla. Moni kokee, että sekarotuiset koirat ovat terveempiä kuin rotukoirat, vaikka todellisuudessa tästä ei ole tilastoituja faktoja. Samalla tavalla kuin sekarotuinen koira, myös rotukoira voi sairastaa, mutta rodulle tyypilliset sairaudet eivät tarkoita sitä, että vain rodun omaava koira sairastuu tautiin. Sekarotuinen voi sairastua samalla tavalla kuin rotukoira, vaikka sen sukuperimässä ei olisi tietoa sille tyypillisistä sairauksista. Eri roduissa ilmenevien hintaerojen laajat erot ovat kuitenkin varsin merkittäviä.

Mitä pienempi, sen kalliimpi

Nykyaikana taskukokoisuus on muotia myös koirissa. On kätevää ja helppoa, kun koiran saa helposti matkaan ja sille voi tarjota kodin, vaikka ei asukkaan maaseudulla suuren tontin ympäröimänä. Siinä missä maaseudun vahtikoirat tekevät oman tärkeän tehtävänsä, nykykuluttaja haluaa ennemmin pienen tai keskikokoisen koiran, joka on kohtuullisen helppo hoitaa. Pienten koirien ajatellaan tulevan toimeen helpommin lasten kanssa, vaikka koolla ei todellisuudessa ole merkitystä luonteeseen ja sen sopivuuteen lasten kanssa. Käytöshäiriöitä voi olla niin suurilla kuin pienilläkin koirilla, toki suuri käytöshäiriöinen koira voi olla pienelle lapselle ennemmin hengenvaarallinen.

Vaikka suurten rotujen kannattajia on edelleen suuri määrä, pienten koirien suosio on jatkuvasti kasvamassa niiden helppouden myötä. Useat pikkukoirat oikein koulutettuina ovatkin hellyttäviä ja ihastuttavia lemmikkejä.

Pääkaupunkiseudulla kalliimmat, pohjoisessa edullisemmat

Kuten lähes mikä tahansa myytävä asia, myös koirien hinnat vaihtelevat merkittävästi, miten eteläisessä Suomessa ne ostetaan. Rotukoira Lapissa saattaa maksaa merkittävästi vähemmän kuin samanrotuinen Helsingissä, sillä kysynnän laki muokkaa koirien hintoja, ja pohjoisilla asuinseuduilla ei ole yhtä paljon koiranostajia kuin eteläisemmässä Suomessa.

Harvinaisuus ja erityispiirteet

Koirarodun harvinaisuus tekee siitä tavallisesti kalliin ja erityispiirteet, kuten allergisoimaton turkki tai turkiton koira voivat olla kalliimpia, kuin tavallinen karvaansa tiputtava pörröinen tavallisempi edustajansa. Jokainen mahdollinen erityispiirre, joka koirassa on edukseen, nostaa sen hintaa. Myös eri rodut ovat vuosien aikana olleet suosiossa ja tämä suosio laskee tai nostaa koiran hintaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *